Etusivu » Tiimi » Laura Andelin

Laura Andelin

LAURA ANDELIN

INTO-valmennuksen perustaja Laura Andelin on ryhmädynamiikan, psykologisen turvallisuuden ja muutosjohtamisen asiantuntija. Hän on työskennellyt yli 20 vuotta sosiaali- ja terveydenhuollon parissa yrittäjänä ja on perustanut kollegansa kanssa kaksi lastenkotia, joissa työskentelee hoitotyön johtajana sekä psykoterapeuttina. Laura on erikoistunut lasten ja nuorten psyykkistä hyvinvointia vahvistavan sekä trauma- ja kiintymyskeskeisen työskentelyn toteuttamiseen, kehittämiseen ja kouluttamiseen ja on luonut useita menetelmiä arjen hoitotyön vahvistamisen tueksi Suomessa. Lauraa kiinnostaa vaativahoitoisten lasten ja nuorten parissa käytettävien hoitomenetelmien kehittäminen nyt ja tulevaisuudessa yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa.

Lauran työskentelyn lähtökohtana on vahvistaa organisaatioiden työryhmien ja yksilöiden ymmärrystä psykologisen turvallisuuden, itsetuntemuksen ja resilienssin merkityksestä arjessa. Työskentelyn tavoitteena on teoreettisen ja käytännönläheisen ymmärryksen välisen yhteyden vahvistaminen siten, että työtä toteuttavat ammattilaiset oivaltavat erilaisten osaajien yhdessä luoman vahvuuden sekä sietävät hyvin vaativassa työkentässä ilmeneviä muutoksia. Lauraa innostaa vastoinkäymisistä selviämiskyvyn vahvistaminen läpi elämänkaaren. Valmennuskielet: suomi, englanti.

”Meidän ei tarvitse välttää epäonnistumisia vaan panostaa siihen, kuinka nousemme niistä. Kiehtovaa on, että onnistunut vastoinkäymisestä selviäminen, lisää kykyämme selvitä seuraavasta.” 

Koulutus:

  • Sosionomi (AMK)
  • Psykoterapeutti (Valvira)
  • Kiintymyssuhde- ja traumatyöskentelyn asiantuntija

Täydennyskoulutus:

  • Psyykkinen valmentaja
  • Sertifioitu Firstbeat hyvinvointiasiantuntija
  • Traumaattisten tapahtumien kriisityöntekijä (Eu Tents)
  • EMDR-traumaterapeutti
  • Vuorovaikutteinen kehityspsykoterapia (DDP)
  • Kasvatustiede, psykologia

Sote-sektorin yhdistys- ja muu toiminta:

  • Suomen EMDR yhdistyksen jäsen
  • ELSA Ry:n perustajajäsen (Etelä-Suomen Lastensuojelijat ry)
  • VaLaSu:n jäsen (Valtakunnallinen lastensuojelu ry)
  • DDP Finland Ltd:n asiantuntijakouluttaja
  • Suomen Yrittäjien jäsen

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää:

Laura Andelin

+358 40 580 0080

laura.andelin@intovalmennus.fi